keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vaatteet asusteiden mukaan vai miten se oli?

Valmistautuminen työpäivään voi kohdallani tapahtua kahdella eri tavalla.

A) Puen työvaatteet ylle ja päätän koruttaa itseni vasta työpaikalla.

B) Mietin kotona ensin päivän korufiilistä. Strassiolo? Puukorufiilis? Päätettyä mielessäni päivän koruteeman puen siihen tunnelmaan sopivat vaatteet ylleni ja suljen ulko-oven. Valitsen vaatteet siis asusteiden mukaan eikä toisinpäin kuten yleensä tehdään.

Tekeekö joku muukin tämän homman nurinkurin?



Tänään kallistuin vaihtoehto A:n puolelle.

Olo oli tänään mukavuudenhaluinen ja halusin jatkaa löysien vaatteiden linjalla myös kodin ulkopuolella. Yhdistin paksujen mustien sukkahousujen kaveriksi isolla rusetilla koristellut kangassortsit, mustan hihattoman ja hihattoman päälle puin 2-3 numeroa liian ison kermasävyisen läpikuultavan löllöpaidan.

Glitteriin saavuttuni havahduin kylmään faktaan: asu toimii enemmän kuin hyvin ilman koruja. Koruihmisenä haluan tottakai pukea korut päälleni, olohan olisi muuten ihan naku! Glitteriin oli myös tullut kaikkea uutta ja ihanaa mitä halusin päästä kokeilemaan ylleni, eli eihän koruttomuus nyt olisi tullut kuuloonkaan.

Vaatteissani tummat sävyt (alaosat ja "aluspaita") antoivat kermansävyiselle yläosalle sopivasti kontrastia eli lähdin hakemaan myös koruissa tätä samaa yhdistävää tekijää yhdistämällä asuun mustaa korua.

Oversize-vaatteiden kanssa suosittelen valitsemaan asusteiksi isot & skarpit korut. Isot ja "valuvat" tai liian sirot ja huomaamattomat korut jättäisin tällaisten asujen kanssa väliin. Oikeat korut valitsemalla vältytään valuvalta olemukselta, sillä isot ja skarpit korut tekevät kantajastaan ryhdikkäämmän.

Kannattaa hyödyntää vaatteista löytyviä kontrasteja koruja valitessa. Esimerkiksi mikäli kokomustassa mekossa on sininen kaistale niin samaa sinistä kannattaa kompata jossakin koruvalinnassa. Vastavärejä kannattaa myös hyödyntää, niistä saa herkulliset kontrastit :).



Löysin laukustani sinne edelliseltä reissulta jääneen rakkaan tupsukaulakoruni! Tätä korua myytiin Glittereissä ainakin viime vuonna ja rakastuin siihen heti. Kyseinen tupsukoru on matkustanut kanssani viime vuonna lähes kaikilla festareilla ja konserteissa mukana. Tupsukoru on tyylikäs, simppeli ja ajaton mikä tekee siitä erittäin helpon korun yhdistää mihin tahansa asuun tai tilaisuuteen.

Tulisikohan Glitteriin tänäkin vuonna tupsukaulakoruja :)? Samanlainen valkoisena olisi ihana!



Vasemman kätösen keskisormeen sujahti pari viikkoa sitten Glitteriin rantautunut Romantic Black -mallistoon kuuluva kukkasormus. Tässä kukassa on asennetta :)!



Oikea käsivarsi sai kaverikseen myös uutuusrannekorun - ja hei mikäpä muukaan siinä roikkuisi kuin minitupsu!

Huomaatteko asusteita yhdistävät tekijät :)? Tupsut korvissa, kaulassa -ja ranteissa olisivat jo liikaa, mutta kun samaa elementtiä toistaa sopivasti se istuu käteen kuin hanska. Pallomuoto toistuu rannekorussa ja kukkasormuksen keskellä.

<3:llä Tracy

Voihan pöllö!

Hopsansaa!

Nyt on ollu niin kiireinen päivä ja kuvatkin on otettu semmosella tohinalla työpäivän jälkeen ettei oo meinannu kuvattavakaan pysyä perässä... Noo välillä tää elämä on tällästä :)


Pakko oli kokeilla tätä mun toistakin tällästä metallista ponnaria, minkä oon ostanu yli vuos sitten kun mulla oli vielä enemmänkin tukkaa päässä. Testasin tätä eilisen niittiponnarin inspiroimana ja eihän tääkään hullummalta näytä, laatikon pohjalta käyttöön siis! Hullulta näyttää sen sijaan rähjätäny ponnari työpäivän jälkeen. Ystäväni "Kake Kaukosäädin" kun ei viitsinyt mainita että tukka sojottaa jokaseen ilmansuuntaan eikä tää yks punapää muistanu vilkasta peiliin ennen kuvien ottamista... Noo ompahan lähempänä totuutta tämmönen vähän jo purkautu ponnari :P 


Korvissa on mun uudet lempparikorvikset! Kuka nyt ei pöllöistä tykkäis? Varsinkin kun niitten omistajakin on vähän pöllö ;) Meillä on ollu näitä jo pitkään kultasena ja oon miettiny että tuleekohan sille kultaselle miten käyttöä, mutta voi sitä onnenpäivää kun nää hetki sitten lenteli meille hopeisenakin! Tykkään siitä miten tää pöllö elää ihan omaa elämäänsä mun korvassa, liitelee välillä puolelta toisella ja hetkittäin pitää semmosen pienen sulosen kilauksen, ettei vaan omistaja pääse unohtamaan :)


Tässä vielä kuva vähän lähempää vähän tärähtäneestä pöllöstä :) On se vaan niin ihana! Tässä kuvassa näkyy myös paremmin toi mun hopeinen earcuff! Pitäis vissiin useemminkin siivoilla omia korulaatikoita kun niistä löytyy tollasia ihanuuksia!


Sormessa mulla oli yks maailman sulosimpia ellei sulosin rusettisormus! Joku tarkkasilmänen saattaakin jo huomata, että tää sormus on näkynyt täälläkin jo aikasemmin, tosin sillon vaan Tracyn postauksessa. Kyllä meillä on hyvä maku, ei voi muuta sanoa :P

Mites tykkäättekö te pöllökoruista? Tai rusettisormuksista? :)

-Viivi

maanantai 28. tammikuuta 2013

Musiikkia silmille ;)

Heissan

Se ois taas päivän asun vuoro, jossa on tänään ollut musateema. Löytyy nuottia, nuottiavainta ja nappikuulokkeita :P


Nää korvikset on ihan huiput! Tykkään kun nää on eriparikorvikset ja pidänkin usein vaan toista kerrallaan korvassa. Tykkään yhdistää tämmösiä isoja korviksia usein myös toispuoleiseen kampaukseen niin kukaan ei voi olla huomaamatta korvista :P Tällä kertaa oli hiukset ponnarilla niin molemmat korvikset sai tasapuolisesti huomiota, niin ei tarvinnu toista lepytellä. :)


VIIKSET! Tarviiko, muuta sanoa kun että voi kissan viikset, että on makee sormus! Tykkään paljon noista useemman sormen sormuksista, ja nää viikset on ollu kyllä ylivoimasesti eniten käytössä! Parasta on myös se, että meillä on pieniä viiksi nappikorviksia kultana, hopeisena ja mustana ja sormuksiakin on nyt taas tullu kultasena ja hopeisena ton mustan lisäks. Mustat ja hopeiset nappikorviksetkin omistankin jo, mutta pitääkin shoppailla ainakin se hopeinen sormus tän kaveriks :P


Tää kuulokekaulakoru on tosi hauska, kuvasta ei oikeastaan ees nyt nää kuin pitkälle tää koru tulee, mutta sen pituuteen pystyy vähän vaikuttamaan, noi kuulokkeet voi olla samassa tasossa tai tolleen kauempana toisistaan. Ruotsin Glitterin blogista näkee vähän paremmin tämän linkin takaa. On muuten aika hauska juttu kun bongasin ton korun alunperinkin tuolta Ruotsin blogista, ja kun seuraavan kerran menin töihin niin olihan semmonen meillekkin tullu ja pakkohan mun oli sellanen ostaa :P


Hiuksissa on viime viikon uutuus josta oon enemmän kun innoissani! Oon pitkään viihtyny lyhyissä hiuksissa, mutta viime aikoina oon ruvennu harkitsemaan jopa pidennyksiä, jotta saisin pitkät hiukset ja pääsisin tekemään kampauksia! Yleensä mikään tukkajuttu ei näytä oikein kivalle mun hiuksissa mutta tää on sen verran kapea niin tää on huippu! Ja ompahan vähän asennetta jokaseen päivään ;)


Oli pakko hyödyntää tän ihanan mekon musteläiskäprintti kuvaustaustana, joten tässä ois vielä nää kaikki korut yhdessä perhepotretissa ;) 

Mä oon ottanut hyödyn irti maanantaista shoppailemalla ihan antaumuksella, jopa niin täysillä etten oo ees muistanut, että tänään on maanantai :D Mites teillä on viikko lähtenyt käyntiin? Onko ollu perinteinen ankea maanantai vai onko aurinko paistanut risukasaan? :P

<3:llä Viivi






sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Glitter-bongailua!

Hellurei!

Se ois taas aika katsastaa, mistä kaikkialta on tullu bongailtua Glitterin koruja! 

Kuva Polka Dots
Ihana Polka Dotsin Jonna oli kuvaillu sen kaulakoruja ja sieltähän löytyi sitten oikein kunnolla Glitteriä! 

Kuva Focus On Fashion
Myös sulosella Focus On Fashionin Sallalla on ollu blingiä käytössä! Ite tykkään ihan sikana tosta arkinen neulepaita + mahollisimman näyttävä kaulakoru-yhdistelmästä! Liian harvoin juhlakorut jäävät siihen yhteen käyttökertaan ja jonnekkin laatikon pohjalle pölyttymään.
Kuva Si Moda
Si Modan Kaisa oli saanu postipaten paketin ja selkeesti tykästyny näkemäänsä ;) Oon aina ollu mekkotyttö ja tykkään taas tästä kombosta kun yhdistetään arkinen neule ja arkeen muuten liian juhlava mekko, turhaan ne vaatteetkaan sinne kaappiin jää roikkumaan! Lisää mekon ja neuleen kaveriksi yksinkertainen, mutta tyyliin sopiva laukku ja volá!

Kuva Mademoiselle Pigalle
Myös Mademoiselle Pigalle on tykästynyt samaan upeaan peilipintaseen laukkuun, enään ei siis tarvi peiliä mukaan erikseen kun lähtee humpalle ;)

Kuva White Trash Disease
Ja viimesenä, muttei todellakaan vähäisimpänä iki-ihana Nata ja tupladenim johon kauluskoru tuo sopivasti lisää asennetta! Tollasen farkkupaidan kanssa ei välttämättä kaulakorut natsaa, joten kauluskoru pelastaa tilanteen! Tossa kauluskorussahan on tommoset pinssit takana, joten sen saa myös vaikka ihan rintakoruksi....  

Kuva ocJulia
...Tai ocJulian tapaan tähän tyyliin koristamaan mekon olkaimia, voisin kuvitella että kauluskoru toimii myös yksiolkaimisen mekon toispuoleisuuden korostamisessa!


Eipä muuta tällä kertaa, huippua uutta alkavaa viikkoa! :)

<3:llä Viivi

lauantai 26. tammikuuta 2013

Korumatkatavaroita... ja kaunis torakka

Heips!
Vilinää ja vilskettä on tällä viikolla riittänyt, joten kolmas Glitter-bloggaaja ilmoittautuu mukaan hieman jälkijunassa Viiviin ja Tracyyn verrattuna. Olen siis Hanski ja tipahdin takaisin Glitter-maailmaan puolen vuoden tauon jälkeen. Asuin viime syksyn Ruotsissa, mutta sitä ennen olen ehtinyt jo usean vuoden ajan kuluttaa monenkin suomalaisen Glitter-myymälän lattioita.

Pääsen muuttamaan omaan asuntoon vasta helmikuussa, joten olen elänyt koko tammikuun ajan matkalaukkuelämää, mikä tarkoittaa sitä, että jokaiselle opiskelu- ja työviikolle on pitänyt pakata kaikki asukokonaisuudet valmiiksi mukaan. Pitkän linjan glitteriläisenä aloitan pakkaamisen tietenkin aina koruista. Vaatteet ja muut pakolliset asiat pakkaan tietenkin viime tipassa, mutta "first things first" - tärkeät asiat on hyvä hoitaa ensin.

Minun "päivän tyylini" on vielä tammikuun viimeisen viikon ajan enemmänkin viikon tyyli, sillä jälleen on taas se aika, kun olen muuttokuormani keskellä penkomassa koruja itselleni koko ensi viikon ajaksi.


Tällä kertaa luonto kutsui, eli pakkasin mukaan sulkakoruja/-pinnejä, perhosia, kukkakoruja ja rakkaan apina-sormukseni (kuvan alareunassa), joka muuten on tällä hetkellä Glitterin 75%:n alessa. Viikon korujen sekaan sujahti myös uusi ihastukseni – torakka-kaulakoru.


Jäin aamukahvia juodessani tuijottelemaan uutta torakka-koruani vasten ikkunanvaloa. Tajusin, että torakka on ruma ja ällöttävä eläin, paitsi Glitterissä. Minun torakkani onkin uljas, pelkistetty ja sillä on kultainen maha. Ihastuin erityisesti torakka-korun konemaisiin niveliin ja sen musta-valkoisuuteen.


Torakka voi siis olla aivan yhtä kaunis kuin perinteiset sudenkorento ja perhonenkin ovat, ainakin omasta mielestäni. Mitä mieltä te muut olette?

Mukavaa ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa! Vi hörs!
<3:lla Hanski

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Päivän tyyli: kello kello kuvastin, ken on rannekelloista kaunehin?

Tervetuloa lukemaan Glitterin omaa blogia myös minunkin puolestani! Edellisen päivän tyylin teille esitteli herttainen Viivi ja nyt on minun vuoroni kertoa hieman itsestäni.

Bloggaajanimeksi valitsin nimen joka on vuodelta ala-aste. Meidän kaikkien piti keksi itselleen englanninkielinen nimi jota käytimme englannintunneilla. Opettaja "kastoi" minut nimellä Tracy ja äkkiäkös siitä luokkamme tyhmät pojat väänsivät treisi -> crazy ja se oli silloin kuulkaas hauskaa se! Miksi siis heittää hyvää nimeä hukkaan, vähän kreisiksihän sitä monesti itsensä tuntee ;).

Minulla on vakava kosmetiikkaobsessio, musiikki on suuressa osassa elämässäni, tykkään kovasti tatuoinneista sekä lävistyksistä ja osaan liian monta repliikkiä ulkoa vanhoista Disney-leffoista.


Iltapäivä kului hujauksessa hoitaessani erilaisia asioita ympäri keskustaa. Päivän tyyliini kuului tällöin luonnollisesti rannekello ja päivä tulikin juostua -kirjaimellisesti- kello kädessä. Esimerkiksi käydessäni Glitterin toimistolla viemässä Costumeen valokuvaamani Glitterin tuotteet ehdin varmaan näyttämään ensin perävaloja ja vasta sitten moikkaamaan toimiston väkeä, hups.

Kävin tänään myös ostamassa täydellisen nahkatakin


Tämä upea kello oli varsinainen löytö tammikuun -75% alennusmyynneistä. Mustaa, niittejä, ketjuja, alennuksessa... en keksinyt yhtään syytä miksi olisin jättänyt kellon ostamatta.


Pikkurilliäni koristi käärmeaiheinen kynsisormus ja rannekoruttomaan kätöseen pääsi mustan kynsilakan kaveriksi söötti musta (kuka yllättyi?) rusettisormus.


Minua katselleen viereisestä terraariosta nyt sen verran nyrpeällä ilmeellä, että parasta siirtyä pois tietokoneen äärestä ja mennä antamaan liskolle päivän ateria.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

<3:llä Tracy

tiistai 22. tammikuuta 2013

Viikkokatsaus

Moikka!

Se on taas se aika kuukaudesta kun kaikista naistenlehdistä tulee uudet numerot ja kun yks mun suosikkiharrastuksistani on bongailla Glitterin tuotteita esimerkiksi lehdistä, telkkarista ja blogimaailmasta. Selasin tossa noita uusimpia lehtiä ja tälläsiä löyty!


Ensimmäisenä osu silmiin muutamat meidän korvikset, jotka molemmat kuuluu uuteen Art Deco-sarjaan! Noi hapsukorvikset on tosi hauskat ja varmasti kiinnittää muiden huomion, ne on meinaan tosi pitkät! Piristää huonompaakin päivää, ei kaikkea kannatta ottaa niin tosissaan ;) Jos vihreä ei oo sun väri, mutta ihastuit malliin niin tupsukorviksia on tulossa lähiviikkoina myös muissa väreissä!

Nyt isoveli valvoo myös sun korvissa ;) Silmäkorviksissa on mun mielestä sopiva sekotus taikauskoa sekä erilaisia etnisia kulttuureja. Löytyy myös kultasena!


Hapsukorvikset 9.90€ ELLE 1/13
Silmäkorvikset 5.90€ ELLE 2/13




Ihana perussormus, joka sopii jokaiseen tilanteeseen! Myös tämä sormus kuuluu uuteen Art Deco-sarjaan ja tätä sormusta löytyy myös vihreänä sekä mustahopeisena! Tää sormus on ainakin mun ostoslistalla! (ennestäänhän mulla ei oo yhtään sormusta....)

Small details, big difference; Kello toimii näyttävänä yksityiskohtana rannekorujen sijaan. Hillitty kello on helppo yhdistää villiinkin asuun ;)


Sormus 7.90€ Olivia 2/13
Kello 34.90€ Costume 2/13



Loppuhuipennuksena kevään uutuuksia!
Meille saapui eilen nuo uudet pastellin sävyiset korut ja laukut, ja vaikka kuinka oon aikasemmin ollu sitä mieltä, ettei karkkivärejä mulle, joudun taas kääntämään takkini... En kuitenkaan halua pukeutua päästä varpaisiin pastellisävyihin (ainakaan aluks...), vaan aion kokeilla vaalean sävyisten asusteiden yhdistämistä kokomustaan vaatetukseen!

Aurinkolaseja ootellaan vielä saapuvaksi lähiviikkoina, mutta tästä kuvasta päätellen viime kesänä alkanut pyöreiden lasien muoti jatkuu edelleen. Pyöreät lasit jakavat mielipiteitä, mutta pakkohan näitäkin on kokeilla jonkun kukallisen hippimekon kaveriksi! Intiaanikesä tule jo!

Laukku 29.90€ Costume 2/13
Aurinkolasit 11.90€ ELLE 2/13

Kuva More To Love
Ihanalla More To Love Mimmillä oli ihan superi meijän kaulakoru käytössä, pinkkejä pääkalloja ja piikkejä, mitä muuta voi korulta toivoa? :D Täältä löydät kyseisen postauksen: http://www.moretolove.fi/2013/01/match.html

Harrastatteko te tämmöstä korubongailua? Entäs kenen päällä ootte nähny upeita Glitterin tuotteita?

<3:llä Viivi

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Eka päivän tyyli!

Moikka tyypit!

Ihan ekana voin kertoa että nyt muuten jänskättää! Mä en oo vieläkään ihan varma, että mihin kaikkeen sitä on ittensä tullu pistettyä likoon, kun tätä blogiasiaa rupesin Reijalle tyrkyttämään... Mun fiilikset tästä blogista vaihtelee ihan ääripäästä toiseen, kun mietin että kuin siistiä että just mä oon päätyny ihan aikuisten oikeesti tämmöseenkin juttuun mukaan, kun taas toisaalta hirvittää että voi apua mitäköhän tästäkin oikein tulee :D Keskiviikkona tosissaan istuttiin porukalla alas ja alko tää koko kertaheitolla konkretisoitua ja lopputulos on tässä just nyt!


Tältä mä oon näyttäny tänään! oon innostunu tosta mustan ja kullan yhdistämisestä viimeaikoina! Aikasemmin en oo ollu kovin suuri kullan ystävä, mutta tapani mukaan innostun kaikesta mistä oon joskus sanonu ettei koskaan ikinä mulle.  Hyvänä esimerkkinä oon hurahtanu isoihin strassikoruihin, oikein kunnon bling blingiin, vuos sitte en ois itekkää uskonu näkeväni kimaltevia koruja mun päällä.. :)



Oon aina ollu innokas seuraamaan blogeja, ensimmäisiä blogeja oon alkanu seuraamaan jossain siinä vuonna 2007, viimeistään vuonna 2008! Oon valehtelematta melkein siitä asti miettiny semmosta josko sitä joskus sais jonkun oman blogin kasaan, mutta aina syystä tai toisesta oon sitte kuitenkin aina hannannu. Ei oo ollu aikaa tai ideoita, en oo keksiny blogille nimeä tai aihetta tai jotain muuta vastaavaa. Nyt just mä kuitenkin ihan oikeesti naputtelen tätä postausta ja oon oikeesti painamassa julkaise- nappia!

Se on menoa nyt! Ja kaikille tervetuloa mukaan! :)

<3:llä Viivi

perjantai 18. tammikuuta 2013

Olipa kerran innokas joukko Glitteriläisiä..

Jotka kerta toisensa jälkeen toivoivat omalta markkinointivastaavaltaan ihkaomaa Glitterblogia. Tämä lupasi "kyllä varmasti jossain kohtaa, mutta ei vielä.." Ehti kulua miltei puolivuotta siitä, kun olin siirtynyt yrityksessämme markkinoinnin puolelle ja totesin että nyt on oikea aika blogille! Toisin sanoen en keksinyt enää sopivia tekosyitä, kun Viivi jatkuvasti linkitti minulle blogeja joissa oli näkyvillä meidän tuotteitamme (hienosti ilmaistuna: muistutti koko ajan, joko, joko mekin? :p)

Pyysin Viivin kanssani blogin perustamisen aloituspalaveriin muutaman viikon päähän. Myös "Mirkku-myyjä" on jaksanut olla minuun aktiivisesti yhteydessä ja halunnut myös meille blogia ja jakanut itsekin bloggaajana minulle paljon vinkkejä muun muassa viime syksyisen blogi-illan järjestämiseen joten oli itsestään selvää että myös hän tulee mukaan palaveriin. Samaan aikaan yksi myyjistämme palasi työharjoittelustaan Ruotsista ja kyseli minulta opinnäytetyön aiheideoita. "Meillä on blogipaltsu ens keskiviikkona> tule mukaan ja mietitään sitten sitä sun oppariakin"

Eilen lopulta istahdimme yhteisen pöydän ääreen ja annoin tytöille paperia, värikynät sekä totesin: No niin, nyt haluan nähdä paperilla minkälainen se blogi olisi, mistä siinä puhutaan, ketkä siihen kirjoittavat, kuinka usein... Tehokkaan puolituntisen jälkeen idearunko oli jo kasassa ja suu vaahdossa tytöt esittelivät ideoitaan. Yhdessä jalostimme niitä ja mietimme käytännön toteutusta blogista, johon moni eri ihminen kirjoittaa.
Meillä Glitterissä ideasta toteutukseen ei mene yleensä kauaa: Facebookiin päätimme mennä viime syksynä ja vielä samana iltana, kun sain tiedon siitä olin jo avaamassa sivujamme. Markkinointipalaverissa sovimme muutamaa kuukautta myöhemmin että Instagram on seuraava askel ja jälleen kerran samalla viikolla perjantai-iltana kirjoitin Googleen "Instagram" ja aloin hommiin. Tässä sitä taas ollaan samassa tilanteessa: Google> "perusta blogi"
 
Siitä se sitten alkaa.. Kiitos Maailman Parhaalle Henksulle ja Tervetuloa Rakkaat Glitterfanit seuraamaan Glitterblogiamme:)

<3:lla Reija Rintala
PR & Markkinointivastaava, Glitter Oy