sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Glitter all around Helsinki by BLANK

Helmikuussa Glitterin korut koristivat (ainakin) kuuden nuoren naisen elämää eri puolilla Helsinkiä.

Korujen lisäksi myös muun muassa Glitteristä löytyvä dollarihuivi, eli huivi, jossa on setelipainatus, heräsi helmikuussa eloon aivan eri tavalla kuin huivitelineessä tai myymälän seinällä roikkumalla. Tästä todiste alla.

Oonan korvakorut, kaulakoru ja huivi Glitteristä. Kuva: BLANK/Iiris H.

BLANK teki ihastuttavan ja kiinnostavan kuvareportaasin kyläilemällä kameran ja Glitterin korujen kanssa tyttöjen kotona eri puolilla Helsinkiä. Kuvasarja julkaistiin viime perjantaina ja sitä voi käydä ihastelemassa kokonaisuudessaan BLANK-blogissa. Alla hieman taustatietoa ja sen lisäksi esimakua valokuvista, sillä sain myös muutaman ”making of” -kuvan julkaistavaksi täällä Glitterin blogissa.

Making of: Inspiraatio.

BLANK on siis valokuvablogi, jonka esittely Bloggerissa on yksinkertaisesti “We take photos”. Valokuvasarja Glitter all around Helsinki on kuvattu kuuden tytön kotona. Kuvasarjan punainen lanka löytyy tähän päivään tuodusta prinsessa tai roolileikistä, jota koruilla koristautuminen omalta osaltaan edustaa. Korut ja asusteet ovat Glitteristä.

”Photos are telling how jewelry can make us look and feel.” BLANK

Saran koru Glitteristä. Kuva: BLANK/Iiris H.

Itsessäni kuvasarjan tyttöjen erilaisuus herätti näin sunnuntaiaamuna suuria tunteita ja ajatuksia. Kaikkien korut sopivat kaikille. Koruissa ei olla vain ihan kuin kotonaan, vaan kuvasarjassa kaikki tytöistä on kuvattu omassa omissa kodeissaan, ja siten he paljastavatkin osan henkilökohtaista reviiriään valokuvien kautta.

Making of: Kuvaustauko.

Pukeutuminen ja korut ovat aina moniulotteisia ilmiöitä, joita ei voi selittää pelkästään käytännöllisyyden kautta. Toki korvakorujen paino tai rannekorun koko ovat sellaisia asioita, joissa käytännöllisyys on ratkaisevassa osassa. Pukeutumisessa kulttuuriset merkitykset sulautuvat aina yksilöllisiin merkityksiin. Osa miettii enemmän sitä, miltä muiden mielestä näyttää ja osa hakee jotakin tiettyä mallia, muotoa tai väriä, jolla voi korostaa omaa persoonaansa tai hakea vaihtelua tavanomaiseen.

Making of: Valokuvahetki.

Näistä koru- ja pukeutumisfiilistelyistä on hyvä ponnistaa ylös, ulos ja lenkille nauttimaan sunnuntaipäivästä. Jos olette menossa brunssille ystävien kanssa, valitkaa tänään korut, jotka yllättävät. Ottakaa selvää, millaisia reaktioita saatte, kun ette laitakaan perinteistä suttunutturaa tai sunnuntaiponnaria, vaan heitättekin päähänne ison rusetin ihan vain sen kunniaksi, että on sunnuntai.

<3:llä Hanski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti