lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kampavalkkia kehiin

Tänä lauantaina perehdytään kampavalkin saloihin. Jotenkin on jäänyt sellainen tunne, että perus nutturavalkki aukeaa kaikille, mutta kampavalkki ei ole vielä lyönyt itseään läpi. Mutta nyt tilanne muuttuu, eikö niin. Taitaa olla, että perusnutturan osaa laittaa jokainen, mutta kampavalkin saloihin ei olla vielä ehditty perehtyä. Kampavalkilla on todella helppo tehdä French twistiä eli banaaninutturaa joko pystyyn tai vaakaan, ja se sopii myös suurempiin kampauksiin kohottajaksi vallanmainiosti. Tällä valkilla ei edes tarvitse olla kovin pitkät hiukset, jotta sillä saa banaanin tehtyä, kunhan hiukset ylettävät vain valkin yli. Kampavalkkia löytyy kahdessa värissä, vaaleana ja mustana. Banaaninutturan voi tehdä kahdella tapaa, toisen esitän alla. Toisella tavalla laitettuna lähde pyörittämään latvasta käsin hiuksia kampavalkin ympärille ja kiinnitä pinneillä päähän. Tässä sinun täytyy kokeilemalla löytää oikea kohta pyörittämisen aloittamiseksi, jotta kampaosa osuu oikein päätävasten pyörityksen lopussa. Alla esitetty on mielestäni helpompi tapa käyttää valkkia.

Banaaninuttura on klassikko. Se on aikoinaan ollut hitti, mutta nyt se on tulossa taas. Siihen on todella helppo yhdistää sivulle jokin koriste, jolloin nutturasta tulee heti kaunis kampaus. Oli se sitten kukkanen, koristehengettömiä tai -kampoja. Myös olen itse niksipirkkana virittänyt hengettömillä kiinni helmirannekorua ym. rannekoruja, jolloin siitä saa persoonallisen ja kauniin yhtenäisen koristeen.
Jaah, mites tää tehääkää?!?
Upealla koristeella saa heti juhlavan.
Ota ensimmäisenä hiukset toiseen käteen ja kampaa kampavalkilla  toinen puoli nätiksi.
Vedä kampavalkki suurinpiirtein keskelle päätä ja työnnä kampa hiuksiin.
Lähde pyörittämään hiuksia.
Vie ne valkin toiseltapuolelta ylös. Asettele kuvassa vasemmaltapuolelta tulevia hiuksia kokoajan pyöritettäessä tasaisesti valkin päälle. Lyhyemmillä hiuksilla piilota latvat vain banaanin sisälle. Näin pitkällä hiuksella täytyy pyörittää tukka loppuun saakka ja piilottaa myös banaanin sisälle. Tästä tulee todella muhkea. Kiinnitä hiukset hengettömillä pinneillä siististi kiinni.

Avót.

Banaani nutturaan on super helppo liittä koristeita reunaan. Tässä on Havaji meininkiä. Tulee niin kesä fiilis.
Tässä on aloitettu samalla tavalla kuin banaaninutturan teko, mutta piilotus vaihetta ei ole ollenkaan. Tässä hiukset on pyöritetty loppuunasti ja kieppastu vain kampavalkin ympäri ja laitettu hengettömillä pinneillä kiinni.
Tummaan hiukseen nuo raikkaat kukat sopivat kuin nenä päähän
Tämän postauksen jälkeen jokainen vain tarvitsee kampavalkin, koska sillä saa aivan älyttömän nopeasti siistin ja tyylikkään klassikko nutturan sekä kauniin kampauksen.

Mitähän sitä ensiviikolla keksisikään.. Siispä ensi lauantaita odotellessa :)

<3:llä Petra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti